perjantai 28. marraskuuta 2014

Meikkipussin sisältö

Moikka,
muutama päivä sitten kuvailin meikkipussini sisältöä teille, sillä lähes kaikki tuotteet ovat tainneet vaihtua viime kerrasta. Edellisen katsauksen meikkipussiini löydät täältä.
Pyöriikö teidän meikkipusseissa samoja tuotteita?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Sister Tag

Moikka !:)
 
Kuvailin siskoni kanssa jo ajat sitten kyseisen videon, mutta näköjään en ole aikaisemmin saanut tätäkään blogin puolelle.


maanantai 17. marraskuuta 2014

Pikkujoulut ja koeviikko

Moikka kaikille !:)
 
Siitä taitaa olla jo luvattoman kauan kun viimeksi olen eksynyt kirjoittamaan blogia.. Nyt kuitenkin kone toimii edes jollain tasolla, joten olen pystynyt vihdoin siirtämään kuvia koneelle ja sitä kautta tänne.
 
Koeviikko on taas alkamassa ja oon jälleen panokoimassa. Just niin mun tapaista. Aluksi en saa motivaatiota opiskeluun vaan lykkään sitä myöhemmäksi. Lopulta tajuan, että jaahas koeviikko jälleen ja paniikissa alan lukemaan ja opettelemaan asioita alusta asti. Tämänkin päivän terveystiedon tankkauksesta pystyisin kertomaan vaikka kuinka pitkän luennon kansantaudeista sun muista, tai niin ainakin toivon.
 
Luultavasti mun koulunkäynti ei kiinnosta juuri ketään, joten voisin tähän loppuun näyttää hieman asua ja muutamia kuvia viime perjantailta, jolloin juhlimme pikkujouluja entisen luokkani kanssa.
 Asuna mulla oli aika normaali toppi ja hame. Ja huonona bloggaajana en tietenkään muista mistä paita on ostettu, mutta luultavasti kerron sen Unkarin ostoksia -videolla. Ja hame on ihan normaali harmaa trikoohame H&M:ltä.

En viitsi enempää kuvia julkaista täällä, sillä suurimmassa niistä esiintyy ihmisiä. Ilta oli kuitenkin erittäin mukava ja onnistunut. Ja syystäkin. Tuttujen ihmisten seurassa, joiden kanssa on kasvanut ja kokenut hurjasti asioita, on aina paljon juteltavaa ja muisteltavaa!
 
Tässä teille vielä kyseisestä boolinsisällöstä vinkki, jos vaikka itsekin innostutte joskus väsäämään.
 
Spriteä
elintarvikevärejä (punaista)
jäisiä mansikoita
kuorittuja ja viipaloituja kiivejä
jääpaloja
 
Toivottavasti saan taas inspiraatiota postauksiin, jotta  mua näkisi täällä vähän enemänkin kun kerran kuussa.