sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vihdoin olen täällä

Miten yhden päätöksen tekeminen voikaan olla niin vaikeaa? Vuoden päivät olen ehtinyt miettiä, pitäisikö blogin pitäminen taas aloittaa, mutta koskaan musta ei vaan ole ollut siihen. Hämmästelen jopa itsekin, kuinka juuri tämä harmaa ja mitäänsanomaton sunnuntai sai minut tekemään tämän viimeisen askeleen kohti sitä, mitä olen jo kauan päässäni ehtinyt pyöritellä. Niin paljon ajatuksia ja ihania asioita, joita olen monesti halunnut jakaa tänne.

Vihdoin olen taas täällä! Blogi saattaa sittenkin herätä eloon ja jatkaa tarinaansa. Se, mihin tämän blogin edellinen kausi päättyi on historiaa, ja jos totta puhutaan, en meinaa edes tunnistaa itseäni vanhoista postauksista. Aika muuttaa ihmistä ja hyvä niin. En kuitenkaan häpeä tai kadu mitään, mitä tänne olen jakanut, en vain osaa enää samaistua täysin siihen Idaan, joka puolitoista vuotta sitten päätti tämän blogin pistää jäihin. Vanhat postaukset saavat siis jäädä tänne, ainakin toistaiseksi.
Jos totta puhutaan, olen aika avuton ja sekaisin tämän blogin kanssa. Ajatuksia ja aiheita riittää, mutta ulkoasu ja järkevän ja itseni näköisen teksitin tuottaminen mietityttää. Tai mikä edes loppujen lopuksi on mun juttu? Ehkä kokeilemalla ja ajan kanssa homma alkaa taas sujumaan.

Rehellisesti sanottuna koko blogin uudelleen aloitus askarrutti myös sen puolesta, että olen jossain asioissa hyvin itsekriittinen. Olisin heti ensimmäisen postauksen julkaistuani halunnut, että blogi näyttää sekä sisällöllisesti, että visuaalisesti juuri oikealta. Kerran yritin jopa aloittaa täysin puhtaalta pöydältä uuden blogin kanssa, mutta koskaan en edes ensimmäistä postausta saanut lopulta julkaistua. Ehkä on vain parempi antaa historian näkyä ja näyttää, kuinka meistä jokainen voi kasvaa ja kehittyä juuri niin kuin haluaa. Myös siksi tämä blogi tällä hetkellä ei ole tai näytä siltä miltä haluan, mutta annan sen ajan myötä muovautua sopivaksi. Jos jotain olen oppinut niin sen, että väkisin väännettynä ei saa aikaan kuin pahan mielen.
Mitä mulle nykyään sitten kuuluu? Lukion toinen vuosi lähentelee loppuaan ja ihan tuota pikaa alkaa myös mun kolmen kuukauden mittainen kesätyö. Samalla niin siistiä ja jännää! En osaa tiivistää mitä tämä pitkä tauko on mun elämässä sisältänyt, mutta päällimmäisenä mieleen tulee vain ympäripyöreästi koulussa ahertaminen ja elämästä nauttiminen.
Hullua, miten tälläinen kilometri teksti (siltä se ainakin itsestä tuntuu) ilmaantui näytölle tuosta vain. Yleensä en kovinkaan paljoa ilahdu, kun koulussa kuulen päivän teeman olevan esseen kirjoittaminen, mutta tästä jutusta mä vaan nautin ja olin jopa ehtinyt unohtaa sen!

Nämä muutamat huonolaatuiset täytekuvat ovat muuten peräisin instagramista, mutta ei hätää, lupaan yrittää tulevissa postauksissa panostaa myös kuvien laatuun,

Tässäpä nämä päälimmäiset fiilikset tästä blogista ja kuulumisista. Jätetään jotain juttuja ensi kertaankin, joten siihen asti moi moi!